Search
  • Aili Järvelä

Åbo Svenska Teaterin Kalevala

Kuvat: Pette Rissanen

"Hur som helst, så har jag vågat Skida upp ett spår för sången Öppnat spåret, satt ut märken Visat på en väg att följa Stakat ut en stig för andra."

Seuraa häpeilemätöntä hehkutusta siitä, kuinka työyhteisö voi toimia voimavarana! Elokuussa lomaillessani Wienissä (sen koommin en ole juuri lomaillutkaan), sain puhelun Sara Puljulalta. Sara toimii kapellimestarina, basistina ja lyömäsoittajana Åbo Svenska Teaterin Kalevala -musikaalissa ja tarvitsi sijaisen bändiin yhden jäsenistä joutuessa äitiyslomahommiin. Pohdin tuota tovin, sillä kuluva vuosi oli kiireinen ja hyvin silppuinen. Mietin, kestääkö pää vielä yhtä uutta projektia. Päätin että kestää, sillä en ollut aikaisemmin työskennellyt teatterissa, ja ala on kuitenkin aina kiinnostanut. Siinä on paikka, miksi et lauo. Siispä suostuin.


Kuten edellisessä A day in the life postauksessa ehdinkin jo sivuamaan, Kalevalan repertuaari osoittautui melko haastavaksi ottaa haltuun hirmuisella työtahdilla miinoitetun syksyn kähmeessä. Musaa oli paljon, eikä biisit olleet helpoimmasta päästä. Pikkupaniikkia pukkasi, mutta siitäkin, tosiaan, selvittiin.


Jo ensivisiitillä lokakuussa teatterilla käydessäni katsomassa esityksen, työryhmästä ja koko teatterista huokui hyvä energia. Tuli hyvä fiilis! Jahka näytökset marraskuussa osaltani alkoi, fiilis voimistui. Oman ensi-iltani jälkeen sain teatterinjohtajalta (!) ruusun ja kiitoskortin, ja bändikavereilta pullon kuohuvaa. Oi onnea! Yhtenä esityspäivänä sattui olemaan myös mun synttärit, jolloin sain mitä päräyttävimmän onnittelulaulun koko ensembleltä! Tämä kaikki tallentui sydämeeni.


Sangen pian saatoin todeta, että Kalevalan työryhmä todella on erityinen. Tullaan monista eri taustoista, on nukettajia, pitkän linjan teatterintekijöitä, monessa liemessä keitettyjä freelancereita ja muusikoita, yhdessä samalla näyttämöllä. Jotenkin maagisesti tuossa kaikenkirjavassa suuressa työyhteisössä korostuu itseään korostamattomuus ja se, että tehdään yhdessä. Ennen jokaista näytöstä kihelmöi ilmassa hyvä hytinä ja kannustava henki. Silloin tällöin, onneksi harvemmin ”sattuessa ja tapahtuessa” näytöksiä tehdään kipeinä ja vajaamiehityksellä, mutta sellaisina päivinä tuntuu yhteisön voima yhä vain vahvistuvan. Itsehän soittelen yhä puutaheinää aina välillä, mutta tää on samalla mulle myös sitä parasta oppia oman keskeneräisyyden kanssa toimeentulemiseen. Lopulta kyse on kuitenkin aika pikkujutuista, ja ainakin hiukan voin lohduttautua sillä, että tämän prokkiksen fokus on jossain aivan muualla kuin mun pizzicatoissa. Toisekseen, ei mulla ole samanlaista treeniä tai yhtä montaa näytöstä takana kuin muilla, siispä määräänsä enempää en voi iteltäni vaatia. Ei tämä siis missään nimessä helppokaan työ ole, mutta onko toisaalta mikään. Tässä kuitenkin kaikki se "aita mitä kaatuu" kompensoituu voimaannuttavalla yhteisöllä, hymyllä ja kannustavuudella. Kun tekee musaa tai opettaa, on lopulta työnsä kanssa tosi yksin. Tää on ollut enemmän kuin tervetullutta vaihtelua sille. Se mikä tässä työssä on myös ihanaa, on, ettei tarvi miettiä mitä laittaa päälle, kun puvustaja on sen jo valmiiksi miettinyt. Tuntuu myös kivalta mennä aina samaan paikkaan, nähdä samat tutut kasvot, kulkea samoista ovista (joskin mun tapauksessa myös usein eri ovista, sillä mulla on huono suuntavaisto ja teatteri on sokkeloinen) ja soittaa samat biisit samassa järkässä. Huomaan, että tällaista pidempiaikaista rutiinityötä mulla ei ole ollut aikoihin, jos ikinä. Koko tämän lyhyen ajan, kun oon saanut olla mukana, oma paikka muiden ohella kokonaisuudessa on tuntunut tärkeältä ja merkitykselliseltä, vaikka soitankin vaan bändissä. Kokemuksesta tiedän, että se ei aina näin mene, mutta täälläpä meni! Mut otettiin hyvin vastaan joukkoon, jossa haavi auki oon saanu ihmetellä toisten osaamisen hämmästyttävää tasoa ja yrittää pysytellä vauhdissa mukana.

Reetta, Nanna ja Väinämöinen. Nuket teki nukettaja Heini Maaranen.

Kalevalan bändissä soittaa lisäkseni virtuoottinen multi-instrumentalisti Senni Valtonen, joka läpisoittaa upeasti miltei tauotta koko kolmituntisen spektaakkelin hämmentävän laajalla kiskalla, ja mainio pukkarikaverini, hurja ja varma moniosaaja Mirva Tarvainen sekä koko musikaalin rytminen peruskallio ja kapu Sara Puljula. Meillä on ollu kyllä kivaa, on ollut ilo soittaa yhdessä ja saada tutustua paremmin! Tietty suurelta osin koko tätä kokemusta kantaa itse esitys, joka on ilmiömäinen. Jakob Höglundin ohjaama ja Robert Kockin säveltämä, musiikki- ja nukketeatteria nerokkaasti yhdistelevä Kalevala on saanut ansaittuja kiittäviä arvioita mm. Helsingin sanomissa, Turun sanomissa, ja jos ja ties missä. Aurora-mitalillakin palkittiin. Näytökset on loppuunmyytyjä. Kalevalan matka on nyt kalkkiviivoilla, viimeinen näytös on lauantaina 15.2. Suureksi harmikseni en ehdi jäämään karonkkaan, sillä Mutaveijarit keikkailee levyjulkkareissa heti seuraavana aamuna Helsingissä, eikä se paatti odota Seiloriaan. Siispä tämän postauksen myötä haluan osaltani mitä nöyrimmin kiittää ÅST:ia ja koko työryhmää, jolta oon oppinut paljon, ja jota tulen varmasti ikävöimään. Sanningen att säga, ootte aivan mielettömiä kaikki. Tietäkää se! Stor tack, jättiskål, ja onneksi kaikille!



KALEVALA


OHJAUS, KOREOGRAFIA JA DRAMATISOINTI Jakob Höglund SÄVELTÄJÄ Robert Kock LAULUJEN SANOITUS Tobias Zilliacus LAVASTUS JA PUKUSUUNNITTELU Heidi Wikar NUKKESUUNNITTELU JA -TOTEUTUS Heini Maaranen NUKKEOHJAAJA Ari Ahlholm DRAMATURGI Annina Enckell OHJAAJAN / KOREOGRAFIN ASSISTENTTI, TANSSIKAPTEENI Soile Ojala

NÄYTTÄMÖLLÄ Josephine Betschart, Heini Haapaniemi, Sonia Haga, Juuli Hyttinen, Julia Högnabba-Lewis, Unna Kitti, Jahorina Kolppanen, Lee Lahikainen, Elina Lajunen, Saara Lehtonen, Tuulia Lindholm, Heli Lyytikäinen, Reetta Moilanen, Nanna Mäkinen, Anna Nekrassova, Amanda Nyman, Monica Nyman, Elena Rekola, Riina Tikkanen, Sofia Törnqvist ja Lisa Wermelin. KAPELLIMESTARI Sara Puljula ORKESTERISSA Sini Palokangas 9.11 asti, sen jälkeen Aili Järvelä, Mirva Tarvainen sekä Senni Valtonen

0 views